Lapsena lempipuuhaani oli läheisen joen kosken kiviä pitkin hyppiminen. Se on edelleen kiehtovaa puuhaa. Siinä yhdistyy liikunta, ketteryys ja luonnon kanssa yhteydessä oleminen.
Ehdottomasti paras osuus on reittien miettiminen ja suunnittelu. "Kuinkahan pääsisin tuonne?" Usein täytyy käyttää reilusti päätä löytääkseen sopivan reitin. Joskus ajautuu umpikujaan.
Koskessa kiinnostavaa on vedenkorkeuden muuttuminen. Kuivalla ajanjaksolla avautuu aivan uusia reittejä, jotka eivät aiemmin olleet näkyvissä. Tiedän erään kohdan, josta olen joskus lapsena päässyt kuivin jaloin joen yli. Joskus aikuisena pidin tätä lähestulkoon valemuistona, ajattelin, ettei tuosta voi mitenkään päästä yli. Kunnes vaan eräänä kuivana kesäpäivänä se reitti oli taas näkyvissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti